Karjalan Säätiön logo, vaakamuotoinen
Karjalan Säätiön logo, vaakamuotoinen

Säätiö ja yhteys

Säätiön rakenne

Säätiön hallintoneuvostoon kuuluu yhdeksän (9) jäsentä, joista Karjalan Liitto ry:n hallitus nimeää kolme (3) ja hallintoneuvosto itse kuusi (6). Hallintoneuvoston jäsenen toimikausi on kolme vuotta ja vuosittain on erovuorossa yksi Karjalan Liiton ja kaksi hallintoneuvoston nimeämää jäsentä.

Säätiön hallitukseen kuuluu kuusi (6) jäsentä, jotka hallintoneuvosto nimittää. Hallituksen jäsenen toimikausi on kolme vuotta. Vuosittain erovuorossa on kaksi (2) hallituksen jäsentä.  Toimikausi alkaa hallintoneuvoston kokousta seuraavasta päivästä ja kestää kolmen vuoden perästä pidettävän hallintoneuvoston kokouspäivään. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja tarpeen mukaan varapuheenjohtajan. Hallitus voi nimetä säätiölle säätiölain mukaisen toimitusjohtajan tai muun asiamiehen samoin kuin työvaliokunnan tai muita työryhmiä valmistelemaan käsiteltäviään asioita. Toimitusjohtajana tai asiamiehenä voi toimia myös hallituksen jäsen, ei kuitenkaan hallituksen puheenjohtaja.

Säätiöllä on yksi varsinainen tilintarkastuslaissa tarkoitettu tilintarkastaja ja yksi varatilintarkastaja. Mikäli varsinaiseksi tilintarkastajaksi valitaan tilintarkastusyhteisö, ei varatilintarkastajaa ole tarpeen valita. Tilintarkastaja ja mahdollinen varatilintarkastaja valitaan tehtävään toistaiseksi.

Yhteystiedot

Karjalan Säätiö sr asiamies
Sari Suokas
Valhallankuja 2 A, 401200 Vantaa
050 561 3752
s.suokas (at) outlook.com

Testamentti-
lahjoitukset

Säätiö voi ottaa vastaan lahjoituksia, testamentteja ja avustuksia sekä muullakin tavalla kartuttaa omaisuuttaan. Asiassa voi ottaa yhteyttä asiamieheen.